Saaga Travel laajentaa toimintaansa kansainvälisiä matkanjärjestäjiä ja yksittäisiä matkailijoita palvelevaksi incoming-matkatoimistoksi. Johanna Salmela on nimitetty Saaga Travelin kansainvälisen kaupan kehittämisestä vastaavaksi myyntipäälliköksi 1.2.2021 alkaen.

Kun käynnistimme toimintaamme vuonna 2019, lähti kansainvälinen myyntimme Lapin matkailun ja Oulun kansainvälisen matkailun kehittymisen imussa heti nopeaan kasvuun. Lupaava kasvu tyssäsi koronan takia kuin seinään maaliskuussa 2020.

Tällä hetkellä yhtiömme toiminnan selkärankana toimii sopimusliikenne, joka sisältää mm. koululaiskuljetuksia Oulun seudulla. Lisäksi toimintoihimme kuuluvat tilausajot, matkapaketit ja verkossa toimiva matkakauppa. Näin talvikaudella liikennöimme suuren suosion saavuttaneita skibusseja lauantaisin sekä Iso-Syötteelle että Ukkohallaan.

Tulevaisuudessa visionamme on olla johtava pohjoissuomalainen matkailubrändi, jonka sateenvarjo mahdollistaa monenlaisen matkailuun liittyvän toiminnan. Haemmekin voimakasta kasvua kansainvälisiltä markkinoilta. Tavoitteenamme on kasvattaa kansainvälisen kaupan osuus yhtiömme liikevaihdosta nykyisestä viidestä prosentista 40 prosenttiin seuraavan neljän vuoden aikana.

Vahvuutenamme on vankka perusta henkilökuljetuspalveluissa, minkä päälle alamme rakentaa omia laadukkaita ja erottuvia matkapaketteja erityisesti maksukykyisille pienryhmille. Olemme rekrytoineet tätä varten palvelukseemme vahvan matkailun kansainvälisen tekijän Johanna Salmelan, joka alkaa kehittää kansainvälisiä toimintojamme. Johannalla on tehtävään hyvät lähtökohdat, sillä hän on viimeksi vastannut seudun markkinoinnista kansainvälisille matkanjärjestäjille VisitOulussa.

 Tervetuloa tiimiin Johanna!

Johannan yhteystiedot:

Puh. 040 826 2345

[email protected]