Saaga Travel toteuttaa kevätkauden ajan lauantaisin 17.4.-29.5.2021 takuulähtöinä kuljetuksen Oulun keskustasta sekä Koitelinkoskelle että Liminganlahdelle. Molemmat retkibussilinjat liikennöidään kerran päivässä. Lähtöpaikkana on Oulun kaupungintalon edusta (Kirkkokatu). Koitelibussi Koitelinkoskelle lähtee klo 11 ja Lintubussi Liminganlahdelle klo 12.

Edestakaisen lipun hinta on etukäteen Saaga Travelin matkakaupasta ostettuna aikuisilta 20 e ja autosta ostettuna 25 e. Tarkat aikataulut ja lippujen hinnat löytyvät matkakaupastamme.

Koitelinkoski ja Liminganlahti ovat erittäin suosittuja lähiretkikohteita oululaisten keskuudessa. Ne ovat kuitenkin vaikeasti saavutettavissa ilman omaa autoa. Koitelinkoskelle ei pääse viikonloppuisin lainkaan julkisilla liikennevälineillä.

– Mietimme parhaillaan kesän liikennöintiohjelmaamme. Tällä kevätkauden kestävällä kokeilulla haluamme testata, olisiko tällaiselle Oulusta lähtevälle viikko-ohjelmatyyppiselle ohjelmalle lähikohteisiin tilausta myös kesän aikana. Uudet yhteydet Koiteliin ja Liminganlahdelle on otettu innostuneesti vastaan. Ensimmäisen viikonlopun palautteen perusteella tällaiselle palvelulle on selvästikin tarvetta, Saaga Travelin markkinointijohtaja Pekka Kimpimäki kertoo.

 

Klikkaa tästä matkakauppaan:

Lintubussi Liminganlahdelle

Koitelibussi Koitelinkoskelle

Tiedustelut: puh. 08 655 5100, [email protected]