Espanjalainen opettajaryhmä sai Timosenkosken luontokoululla päättötodistukset osallistumisestaan Oulussa järjestettyyn opettajien Erasmus+ -täydennyskoulutukseen.

Saaga Travel on syksyn aikana tuottanut Erasmus+-ohjelmaan liittyvän opettajien täydennyskoulutusohjelman kahdelle kansainväliselle opettajaryhmälle Oulussa. Molempien kurssien aiheena oli ”Transversal Competences in the Finnish Curricula” eli laaja-alainen osaaminen suomalaisessa opetussuunnitelmassa.

Koulutuksen sisällön tuottivat Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelujen asiantuntijat ja yksiköt. Ohjelmaan kuului luentoja ja vierailuja kouluihin. Saaga Travel vastasi koulutuspaketin myynnistä ja kuljetuspalveluista. Osanottajat saivat osallistumiseensa tukea Erasmus+-ohjelmasta.

Espanjalaisryhmän kurssipalaute oli myönteistä:
Kaikki oli suunniteltu tehokkaasti, kaikki toiminta oli mielekästä, menetelmä oli erittäin aktiivinen. Yhteenvetona, erittäin hyödyllinen kurssi!
– Selkeyttäviä tietoja suomen opetussuunnitelmasta ja mielenkiintoisia vierailuja kouluissa. Vaikka opetuksen seuraamiseen ei ollut paljon aikaa, näimme, miten oppitunnit annetaan.
– Vien mukanani monia ideoita, joita voin soveltaa päivittäiseen työhöni
– Kuljettaja oli erittäin avulias ja mukavasti joustava, vaikka ryhmämme oli ajoittain myöhässä. Minibussi oli mukava.

Saaga Travel toteuttaa opettajien täydennyskoulutusmatkoja ja muita asiantuntijavierailuohjelmia yhteistyössä oululaisten koulutusalan ja muiden toimijoiden kanssa. Olemme mm. kehittäneet yhdessä Oulun kaupungin ja Nuorisokeskus Pikku-Syötteen kanssa ohjelman, jossa kansainväliset opettajat oppivat suomalaisesta tavasta opettaa kestävää kehitystä. Lisätietoja How to Teach Sustainability -kurssiesitteessä. Kurssi voidaan järjestää sekä Erasmus+-tukeen oikeutetuille että muille osallistujille.

– Oulussa on tehty pitkäjänteistä pohjatyötä koulutusmatkailun kehittämiseksi. Ouluun suuntautuva koulutusmatkailu osoittaa nyt elpymisen merkkejä. Ensimmäisenä liikkeelle lähtevät aikuisten ryhmät. Aasialaisten koululaisryhmien paluu kestää kauemmin, arvioi Saaga Travelin kansainvälisen toiminnan kehittämisestä vastaava Johanna Salmela.

Lisätietoja: Johanna Salmela, International Sales Manager, puh. 040 826 2345, [email protected].