Pohjolan rengastie: Saaga Travelin kesän viikko-ohjelma vie päiväretkille Oulusta

 

Saaga Travel toteuttaa kesällä päiväretkiä Oulusta Pohjolan rengastien kohteisiin. Päiväretkien kohteita ovat Ii, Hailuoto, Raahe, Liminganlahti, Koitelinkoski, Kierikkikeskus ja Syöte.

Viikko-ohjelmaa toteutetaan kuuden viikon ajan 28.6.-7.8.2022, alkaen juhannuksen jälkeiseltä viikolta. Koitelinkoski on viikko-ohjelmassa viikon pidempään perjantaihin 12.8. saakka.

Retket toteutetaan takuulähtöinä, ilman minimiosallistujamäärää. Retkien lähtöpaikka on Kaarlenväylä Oulun kauppatorin kupeessa.

– Pilotoimme retkibusseja ensimmäisen kerran viime kesänä. Saimme niistä hyvää oppia ja palautetta. Monet Oulun seudun kohteet ovat vaikeasti saavutettavissa ilman omaa autoa. On myös kestävän matkailun mukaista suosia joukkoliikennettä, kertoo viikko-ohjelman kehittämisestä vastannut Johanna Salmela Saaga Travelilta.

Pohjolan rengastie: uutta matkailun tuotekehitystä

-Näemme viime kesänä lanseeratun Pohjolan rengastien tärkeänä uutena Oulun seudun matkailun avauksena. Pohjolan rengastie mahdollistaa monenlaista uutta tuotekehitystä sekä kotimaisille että kansainvälisille matkailijoille. Kesän päiväretkiohjelma on yksi konkreettinen tapa kokea Pohjolan rengastie sekä parantaa Oulun matkailualueen sisäistä saavutettavuutta, Salmela jatkaa.

Retkibussien aikataulut on suunniteltu yhdessä kohteiden kanssa niin, että ne palvelisivat mahdollisimman hyvin matkailijoita.

Raahessa on tarjolla bussin aikatauluihin sopivasti ilmainen opastettu kaupunkikierros sekä maksullisina saaristoristeilyjä ja opastettu melontaretki, Hailuodossa opastettu majakkavierailu ja Liminganlahdella Metsähallituksen järjestämä avoin lintutorniopastus. Liminganlahdelle ja Syötteelle voi ottaa mukaan oman pyörän.

Kierikkikeskuksessa perinneparkkuri Anita Jussila tekee Kivikauden kylässä lauantaisin parkkitöitä yleisön kanssa.

Syötteellä ja Hailuodossa bussi liikennöi päivän aikana myös alueen sisällä, mikä mahdollistaa vierailun useammassa eri kohteessa päivän aikana.

Ii mukaan uutena kohteena

Ii on mukana viikko-ohjelmassa uutena kohteena. Iin retken sisältö on kehitetty yhdessä Visit Iin kanssa. Iibussin matkaohjelmaan sisältyy kolme eri kohdetta ja kohdeopastuksia.

Retki alkaa Iin Wanhassa Haminassa lyhyellä opastuksella ensimmäistä kesää avoinna olevaan Kotiseutumuseon uittonäyttelyyn. Tämän jälkeen on aikaa tutustua Iin Wanhaan Haminaan omatoimisesti kävellen. Seuraavaksi siirrytään Taidekeskus KulttuuriKauppilaan, jossa on opastettu taidenäyttelykierros.

Retken päätteeksi käydään tutustumassa uuteen Jakkukylän riippusiltaan, jonka luona vieraita palvelee myös kyläläisten Siltakahvila.

Historian havinaa ja merellisiä elämyksiä Raahessa

Raahen päiväretki on ohjelmassa torstaisin.

Wanha Raahe on yksi Suomen parhaiten säilyneistä 1800-luvun puutalokaupungeista. Kulttuurinautiskelijan päivä kuluu tutustuessa Wanhan Raahen kortteleihin, museoihin ja kahviloihin. Ilmaisia opastettuja Wanha Raahe -kävelykierroksia on tarjolla neljänä torstaina 7.7., 14.7., 21.7. ja 28.7.2022 klo 15.00. Wanhaan Raahen on mahdollista tutustua myös omatoimisesti Glopas-ääniopassovelluksen avulla.

Vuonna 2016 vuoden retkikohteeksi valittu Raahen saaristo on vain 20 minuutin päässä Raahen vanhasta kaupungista. Torstaisin kello 12 starttaavalla kolmen tunnin Island Hopping -retkellä tutustutaan kolmeen Raahen saariston pääsaareen, joista kahdesta käydään myös maissa. Retken hintaan sisältyy makkaranpaisto ja retkieväät yhdessä saariston saarissa. Torstaisin on tarjolla myös hieman lyhyempi saaristoristeily, joka lähtee Raahen Rantatorilta klo 13.

Lappis järjestää torstaisin myös aloittelijoille sopivia melontaretkiä Raahen saaristoon. Risteilyille ja melontaretkelle on ennakkoilmoittautuminen.

Syötteellä monipuoliset mahdollisuudet retkipäivään

Jatkuvasti suosiotaan kasvattava Syöte tarjoa monipuoliset mahdollisuudet luonnosta nauttimiseen.

– Saaga Travelin Skibus Syötteelle on talvisin erittäin suosittu laskettelijoiden parissa. Hiihtokeskus Iso-Syöte on satsannut voimakkaasti kesäajan hissipyöräilyyn, minkä uskomme kiinnostavan samaa kohderyhmää. Tänä vuonna suunnittelimme kesän Syötebussin aikataulun niin, että hissipyöräilyn kokeilemisesta kiinnostuneet ehtivät bussilla juuri sopivasti Bike Park tutuksi -kurssille, Salmela valottaa aikataulujen suunnittelutyötä.

Maisemien katsomisesta kiinnostuneelle luontonautiskelijalle Salmela suosittelee aamupäivälle Syötteen luontokeskukselta lähtevän Teerivaaran kierroksen patikointia, minkä jälkeen on hyvä nauttia lounas luontokeskuksella. Sen jälkeen bussilla voi siirtyä Iso-Syötteen tunturin huipulle, josta kilometrin pituisen Huippupolun varrelta avautuvat upeat maisemat Syötteen kansallispuistoon ja ympäröivään alueeseen. Lopuksi ehtii nauttia vielä virvokkeet Hotelli Iso-Syötteen panoraamakahvilassa.

Maastopyöräilystä kiinnostuneille Salmela suosittelee 19 km:n pituista Syötteen kierrosta. Syötteen kierros on maastoltaan ja maisemiltaan monipuolinen reitti, jonka varrella on myös taukopaikkoja evästelyyn ja uimiseen. Alueella toimii useita pyörävuokraamoja, joista voi vuokrata sekä sähköavusteisia että tavallisia maasto- ja läskipyöriä. Oma pyörä kulkee lisämaksusta bussin matkassa.

Hailuodon Murhalaakso kertoo isonvihan ajasta

Hailuodossa Luotobussin reittiin on lisätty Marjaniemen ja kyläkeskustan lisäksi vanhassa kyläkoulumiljöössä toimiva Ailasto, josta on mahdollisuus tehdä patikointiretki Hyypänmäelle. Hyypänmäki on Hailuodon korkein kohta, jonka huippu nousee 31 metriä meren pinnan yläpuolelle. Harjulla sijaitsee Struven ketjun mittauspiste vuodelta 1842.

Perimätiedon mukaan isonvihan aikaan Hyypänmäellä rotkossa on sijainnut piilopirtti. Rakennuksen jäänteitä ei kuitenkaan ole löydetty. Paikan nimi on nykyisissä kartoissa Pakopirtinrotko ja se tunnetaan myös ”Murhalaaksona”, millä viitataan isonvihan aikaan Hailuodossa tapahtuneeseen joukkosurmaan.  Venäläiset tappoivat tuolloin Hailuodossa yhden päivän aikana 800 ihmistä. Edestakainen patikointimatka Ailastosta Hyypänmäelle on pari kilometriä ja reittiohjeet saa Ailastosta.

Tutustu päiväretkivalikoimaan  Saaga Travelin Matkakaupassa.

Lataa esite ja aikataulu

 

Lisätietoja:

Johanna Salmela, puh. 040 826 2345, [email protected]

Pohjolan rengastie, www.pohjolanrengastie.fi