Matka Tampereen Suomen Kädentaidot -messuille 18.-19.11.2022

189.00 

Matkan hinta 189 euroa, varaa pian paikkasi!

Lähtö Oulun linja-autoasemalta perjantaina 18.11. klo 14.00. Välillä kahvitauko (omakustanteinen). Saavumme Tampereelle illalla noin klo 20.00 ja majoitumme hotellimme Scandic Hämeenpuistoon.

Lauantaina 19.11. nautimme hotellin runsaasta aamupalasta ennen messuille lähtöä. Messuilla meillä on koko päivä aikaa ihmetellä ja ihastella kädentaitomessujen monipuolista valikoimaa. Ensimmäinen kuljetus hotellista messupaikalle on klo 08.45, mutta halutessaan messuille voi lähteä myöhemminkin. Toinen kuljetus on klo 12.00.

Kotimatkalle lähdetään, kun messut sulkeutuvat klo 17.00. Emme palaa enää hotelliimme, vaan aloitamme kotimatkan messupaikalta. Paluumatkalla yksi pysähdys. Saavumme Ouluun noin klo 23.00 lauantai-iltana.

Mukaan voi nousta myös muualta nelostien varrelta, ole yhteydessä toimistoomme tästä.

Matka toteutetaan mikäli osallistujia on vähintään 38.

Matkan hinta on 189 euroa, sisältäen pääsylipun messuille, majoituksen aamiaisella Scandic Hämeenpuistossa jaetussa 2 hh sekä kuljetuksen Saaga Travelin laadukkaalla turistibussilla.

Lisämaksu yhden hengen huoneesta 58 euroa.

Viimeinen ilmoittautumispäivä tälle matkalle on 10.10.2022. 

42 in stock

Further information

Kädentaitoalan ainutlaatuinen ykköstapahtuma vaalii  kotimaista osaamista. Käsityöala kokoontuu vuosittain näin laajasti vain tähän Tampereen tapahtumaan, joka tuo marraskuun keskelle kaivattua valoa ja iloa. Käsityömessuilla inspiroidutaankin tekemään itse, oppimaan uutta, sekä hankkimaan uniikkeja joululahjoja kuusen alle!

Further information: http://www.kadentaidot.fi

Finnish Craft and Design Fair  https://www.kadentaidot.fi/en/for-visitors/what-is-finnish-craft-design/

Lisätietoja matkasta antaa Virpi Perunka [email protected]

 

Terms and cancellation

Saaga Travel Ltd. is the responsible tour operator of the trip.

The general travel package conditions and Saaga Travel's special conditions apply to the trip. Read the terms on our website (in Finnish: contact us if you need English version) before buying the trip.

The combination of travel services offered to you is a travel package within the meaning of Directive (EU) 2015/2302. Therefore, you are subject to all EU rights regarding package travel. Saaga Travel is fully responsible for the proper implementation of the entire travel package. In addition, Saaga Travel has acquired the protection required by law to refund your payment and, if transportation is included in the travel package, to secure your return transportation in the event that the company becomes insolvent. Read about the most important rights under Directive (EU) 2015/2302 on our website (in Finnish; contact us if you need the English version).

Matkan minimiosallistujamäärä on 38 henkilöä. Jos minimiosallistujamäärä ei täyty viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä, palautamme osallistumismaksun kokonaisuudessaan.

Terms of cancellation

The passenger has the right to cancel the trip at any time before the start of the trip. In this case, a cancellation fee will be charged as follows:

a) Office costs € 15 when the trip is canceled no later than 45 days before the start of the trip
b) a booking fee of 30% of the price of the trip if the trip is canceled later than 45 days but no later than 21 days before the start of the trip
c) 50% of the price of the trip if the trip is canceled later than 21 days but no later than 7 days before the start of the trip
d) 75% of the price of the trip if the trip is canceled later than 7 days but no later than 3 days before the start of the trip
e) 95% of the price of the trip if the trip is canceled later than 3 days before the start of the trip.

Reviews

There are no reviews yet.

Only logged in customers who have purchased this product may leave a review.

See all