PÄIVÄRETKI HAILUOTOON (kesto n. 4h)
Hailuoto on Perämeren suurin saari ja oma kuntansa. Saarella asuu noin tuhat ihmistä. Hailuodon kiinteä yhteys valmistui kuukautta odotettua aiemmin. Se koostuu 767-metrisestä Huikun sillasta, 737-metrisestä Riutun sillasta sekä 6,9 kilometrin pituisesta pengertiestä. Kokonaisuus on 8,4 kilometriä pitkä.
Milloin viimeksi olet käynyt Hailuodossa? Hyppää kyytiin ja mennään yhdessä ensimmäisen kerran testaamaan pengertietä ja siltoja, unohtamatta upeita maisemia.
Saaga Travel Oy:n järjestämä n. 4 tunnin päiväretki sisältää bussimatkan sekä vierailun Marjaniemessä, päiväkahvit Kujalan tilalla sekä ja vierailun Hailuodon Panimolla.
Kujalan tilan juuri valmistuneessa Herkkuaitassa kahvittelun lisäksi pääsette tutustumaan pieneen taidenäyttelyyn ja tekemään maittavia ostoksia. Myynnissä on herkullisia ja vastuullisesti tuotettuja tilan tuotteita. Myös Hailuodon Panimolla on mahdollista vierailin yhteydessä tehdä ostoksia.
Matkan hinta on vain 29 € / hlö.
Matka toteutuu, mikäli retkelle on vähintään 10 lähtijää. Ilmoittautuminen päättyy pe 10.7.2026 klo 12:00.
Lähtöaika pysäkiltä:
- klo 10:00 Linja-autoasema tilausajopysäkki, OULU
- klo 10:15 ST1 Zeppelin, KEMPELE
- klo 10:25 ST 1, Oulunsalo
- Marjaniemi n. 11.10 – 11:30
- Kujalan tila ja päiväkahvit 11:45 – 12:25
- Hailuodon Panimo 12:30 – 13:00
Paluumatka samaa reittiä (pysäkit käänteisessä järjestyksessä)
- n. klo 13:30 ST 1, Oulunsalo
- n. klo 13:40 ST1 Zeppelin, KEMPELE
- n. klo 13:55 Linja-autoasema tilausajopysäkki, OULU
Tervetuloa mukaan!
Lähtöaika pysäkiltä (1-3):
- klo 10:00 Linja-autoasema tilausajopysäkki, OULU
- klo 10:15 ST1 Zeppelin, KEMPELE
- klo 10:25 ST 1, Oulunsalo
- Marjaniemi n. 11.10 – 11:30
- Kujalan tila ja päiväkahvit 11:45 – 12:25
- Hailuodon Panimo 12:30 – 13:00
Paluumatka samaa reittiä (pysäkit käänteisessä järjestyksessä)
- n. klo 13:30 ST 1, Oulunsalo
- n. klo 13:40 ST1 Zeppelin, KEMPELE
- n. klo 13:55 Linja-autoasema tilausajopysäkki, OULU
Tutustu matkaehtoihin ennen matkan varaamista. Matkavarauksen tehtyäsi hyväksyt ja sitoudut matkaehtoihin.
Ehdot
1. Saaga Travelin oikeus perua matka
-
- Jos matkalle ei ole ilmoittautunut vähintään 10 lähtijää pe 10.7. 2026 klo 12:00 mennessä.
- Matkan peruuntumisesta ilmoitetaan välittömästi matkan varanneille.
2. Asiakkaan oikeus perua jo ostamansa matka
-
- Asiakkaalla on oikeus perua varaamansa matka.
- Jos asiakas peruu matkan
- vähintään 3 vuorokautta ennen lähtöä,
pidätämme peruutuskuluina 10 euroa / varaus.
- alle 3 vuorokautta ennen lähtöä, maksua ei palauteta.
- Suosittelemme matkavakuutusta, joka kattaa matkan peruuntumisen ja matkan aikana aiheutuvat tapaturmat ja sairastumiset.
3. Tietojen luovutus
Varaamalla matkan kauttamme asiakas hyväksyy välttämättömien varaustietojensa luovuttamisen edelleen tapahtumanjärjestäjälle. Tietoja käytetään määrän ja palvelujen laadun ennakointiin sekä kohdentamiseen. Kuljettajalle luovutetaan matkustajalista. Tietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen.
4. Alaikäiset matkustajat
Alaikäiset voivat osallistua matkalle huoltajien kanssa
tai huoltajien luvalla ja vastuulla, muun täysi-ikäisen matkalle osallistuvan henkilön kanssa.