Matkakauppa

Kotimaa ja ulkomaat

Suomussalmen kesäteatteri ”Tonkkapostia” 13.7.2025

Eero ja Ulla Schroderuksen kantaesitysnäytelmä – Tonkkapostia – su 13.7. klo 14:00

KUPONKITARJOUS 3.6. ASTI! Kuponkikoodilla ERÄMESSUT7  TEATTERIMATKAPAKETTI  VAIN 90€/hlö (norm. 98€) 

Suomussalmen kesäteatterissa nähdään kesällä 2025 näytelmä Tonkkapostia. Tapahtumat ajoittuvat maagiseen vuoteen 1952, jolloin Helsingissä järjestettiin kesäolympialaiset, Armi Kuusela valittiin miss Universumiksi ja Suomi sai maksettua viimeiset sotakorvaukset. Näytelmä kertoo pienestä rajaseutukylästä, jossa myös ollaan siirtymässä uuteen, valoisampaan aikakauteen. Kylälle ollaan avaamassa maidonkeräysasemaa kahvibaareineen ja matkustajakoteineen. Kehittyvä maatalous antaa työtä ja toimeentuloa alueen asukkaille ja maitoautojen rattailla liikkuu niin posti, tavarat kuin ihmisetkin.

 

Kaikkien kyläläisten kohdalla varjoisat vuodet eivät kuitenkaan ole vielä ohi. Orvoiksi jääneet Poukaman lapset yrittävät selviytyä elämästä keskenään. Myös idän ja lännen välinen kiristyvä jännite ja rajan pinnalla tapahtuva vakoilu sotkee kyläläisten välejä.

 

Näyttelijäkaartissa on yhdeksäntoista henkeä ja myös tänä kesänä useita lapsinäyttelijöitä.

Kesäteatterimatkan hinta on 98 € per henkilö. Viimeinen ilmoittautumispäivä matkalle on 2.7.2025.
Lisätietoa sähköpostitse myynti@saagatravel.fi  tai puhelimitse 08-655 5100.

Matkamme hintaan sisältyy lounas, kesäteatterilippu, väliaikakahvi/tee sekä kuljetus Oulu – Suomussalmi – Oulu.
Matkan toteutumiseen on minimiosallistujamäärä 20.   

VARAA MATKA TÄSTÄ ja siirry tietojen antamisen jälkeen kassalle

Päivämatka Suomussalmen kesäteatteriin su 13.7.2025

Aikataulu ja reitti:

  • klo 9:00 Lähtö Oulunsalon Shelliltä

  • klo 9:15 Lähtö Oulun linja-autoasemalta (tilausajolaituri)

  • klo 12:30–13:15 Lounas Ravintola Kiannon Kuohut

  • klo 14:00 Näytelmäesitys ”Tonkkapostia”

  • n. klo 16:00 Lähtö takaisin kohti Oulua

  • n. klo 19:00 Saapuminen Oulun linja-autoasemalle

  • n. klo 19:15 Oulunsalon Shell

Ehdot ja matkan peruuttaminen

Matkan vastuullisena matkanjärjestäjänä toimii Saaga Travel Oy.

Matkan toteutumiseen on minimiosallistujamäärä.  Jos minimiosallistujamäärä ei täyty viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä, palautamme osallistumismaksun kokonaisuudessaan.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin ohjelmassa.

Matkaan sovelletaan yleisiä matkapakettiehtoja ja Saaga Travelin erityisehtoja. Lue ehdot nettisivultamme ennen matkan ostamista.

Sinulle tarjottu matkapalvelujen yhdistelmä on direktiivissä (EU) 2015/2302 tarkoitettu matkapaketti. Näin ollen sinuun sovelletaan kaikkia matkapaketteja koskevia EU-oikeuksia. Saaga Travel on täysin vastuussa koko matkapaketin asianmukaisesta toteuttamisesta. Lisäksi saaga Travel on hankkinut lainsäädännössä edellytetyn suojan palauttaakseen maksusi ja, jos kuljetus sisältyy matkapakettiin, turvatakseen paluukuljetuksesi siltä varalta, että yrityksestä tulee maksukyvytön. Lue direktiivin (EU) 2015/2302 mukaisista tärkeimmistä oikeuksista nettisivullamme.

Peruutusehdot

Matkustajalla on oikeus peruuttaa matka milloin tahansa ennen matkan alkamista. Tällöin peritään peruutusmaksu seuraavasti:

a) Toimistokulut 15 €/henkilö, kun matka peruutetaan viimeistään 45 vuorokautta ennen matkan alkamista
b) varausmaksu 30 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 45 vuorokautta mutta viimeistään 21 vuorokautta ennen matkan alkamista
c) 50 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 21 vuorokautta mutta viimeistään 7 vuorokautta ennen matkan alkamista
d) 75 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 7 vuorokautta mutta viimeistään 3 vuorokautta ennen matkan alkamista
e) 95 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 3 vuorokautta ennen matkan alkamista
f) 100 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 2 vuorokautta ennen matkan alkamista

Kuvat: @

Matkustaja määrä